perjantai 21. elokuuta 2015

Amarone syntyy käsityönä

Amarone, Valpolicella, Tommaso Bussola, Viiniblogi
Bussolan Amaronet kypsyvät vähintään kolme vuotta tässä ihastuttavassa kellarissa.

Amarone syntyy käsityönä

Viininystävältä tuskin on jäänyt huomaamatta, että Valpolicellan viinien hinnat asettuvat laveaan haarukkaan. Kun eurooppalaisesta supermarketista voi saada Valpolicellaa parilla eurolla pullo, Amarone maksaa ostopaikasta riippumatta vähintään useamman kympin. Syynä eivät ole yksinomaan teollisen ja pientuotannon erilaiset lainalaisuudet eikä Amaronen suosituksi muodostunut brändi, vaan myös Amaroneen käytetty valtava työpanos.

Kun Valpolicella normale tehdään hekoimman tasoisista, usein Amaronen tuotannosta poisvalikoituneista ja näin ollen myös edullisimmista rypäleistä, Amaroneen käytetään vain parhaat rypäleet parhailta kasvupaikoilta. Hienoimmat viinitarhat sijaitsevat rinteillä, joten köynnösten parissa tehty työ on tällöin manuaalista. Ja mitä kunnianhimoisempi kasvattaja on kyseessä, sitä enemmän tarkkuutta ja rakkautta tähän käsityöhön sisältyy.

Tarkkuus onkin Amaronen appassimenton onnistumisen elinehto. Jos mukaan poimitaan harmaahomeisia, märkiä tai muutoin vaurioituneita rypäleitä, on seurauksena homekatastrofi kuivatushuoneessa. Siksi on olennaista, että vain terveitä ja optimaalisen kypsiä rypäleitä poimitaan ja että ne kannetaan varoen, yhdessä kerroksessa ja litistämättä kuivatushuoneeseen. Vain ehjät rypäleet kestävät kuivatuksen homehtumatta. Homeen tarkkailu jatkuu koko kuivatuksen ajan, ja sille altistuneet rypäleet karsitaan joukosta pois. Homekontrollin edistämiseksi monissa Valpolicellan alueen kuivatushuoneissa käytetään luonnon tuuletuksen ohella koneellista tuuletusta. Jos jalohometta halutaan aromaattisista syistä suosia, mikä on tavallista Recioton kohdalla, harvemmin Amaronen, on tärkeää optimoida kosteus suosimaan sen kehitystä - tietäen että raja tuhoisan harmaahomeen suuntaan ylittyy herkästi.

Kuivatuksen jännitysnäytelmää seuraavat viinin käyttämisen ja pitkän kypsytyksen haasteet. Pohjoisen Italian talvi ei ole lämmin, etenkään vuoristossa. Kun kuivatus on ohi, eletään vuoden viileintä aikaa, hiivat ovat talviunilla eikä fermentaation käynnistyminen ole itsestään selvyys. Tämän jälkeen viini vaatii useiden vuosien tynnyrikypsytyksen kellarissa, mikä vaatii tilaa ja tynnyreistä huolehtivaa työvoimaa. Amaronen korkeata hintaa alkaa ymmärtää, kun ottaa huomioon, että se valmistus on mitä tarkinta, monivaiheista käsityötä, viiniin kelpaavat vain parhaat rypäleet, ja  - verrattuna tavalliseen viiniin - rypäleiden tuottamasta viinivolyymistä kolmannes menetetään kuivatusprosessin myötä.

Amarone vaatii suurta omistautumista tekijältään, joten tuottajan ajattelutavalla on erityinen merkitys lopputuloksen kannalta. Leidillä ja Mösjööllä oli mitä suurin kunnia saada vierailla yhden kunnianhimoisimmista Amaronen tekijöistä, Tommaso Bussolan viinitilalla. Tästä vierailusta kerron seuraavassa postauksessa. Tervetuloa mukaan Veni Vidi Viinivisiitille!

Amarone, Valpolicella, Tommaso Bussola, Viiniblogi
Bussolalle vuosikerta 2009 oli lähes täydellinen. Kyseisen vuosikerran peruslinjan Amarone on upea tuote.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti